HELSINGIN TELAKAN KORONATILANNE 21.10.2021

21.10.2021

Helsingin Shipyard Oy:ssä (Telakka) aloitettiin tiukat koronatoimet heti pandemian julistuksen jälkeen kevättalvella 2020 ja pandemian hallinnassa onnistuttiin syksyyn 2021 asti erittäin hyvin.

Helsinki Shipyard Oy, muraali

Telakalla on ollut 2021 syyskuun puoleen väliin saakka vain yksittäisiä tautitapauksia (alle 10 tautitapausta) ja niiden altistusketjut on pystytty jäljittämään ja pysäyttämään erittäin hyvin.

Telakalla on tällä hetkellä noin 400 omaa työntekijää ja toimihenkilöä sekä noin 700 alihankkijaa.

Koronatapausten määrä lähti kasvuun 2021 syyskuun puolivälissä, ja yhteensä positiivisia tapauksia on Telakan tietojen mukaan ollut viikon 42 alkuun mennessä 193 kappaletta. Positiivissa tapauksissa korostuvat rokottamattomat, yhteismajoituksissa asuvat ulkomailta saapuneet alihankkijoiden työntekijät, mutta yksittäisiä tartuntatapauksia on havaittu myös omien työntekijöiden joukossa.

Kasvaneista tartuntamääristä johtuen Telakka työskentelee tilanteen ratkaisemiseksi tiiviisti Helsingin kaupungin Epidemiologisen yksikön kanssa. Perjantaina 15.10.2021 Telakalla järjestettiin massatestaus ja haastattelu, jossa haastateltiin yli 600 alihankkijayritysten työntekijää sekä tehtiin yli 500 koronatestiä. Osa henkilöistä vapautettiin karanteenista jo sairastetun Covid-19 vuoksi ja osa haastatelluista asetettiin karanteeniin. Tämän lisäksi telakalla 7.-15.10.2021 työskennelleet henkilöt määrättiin karanteeniin Epidemiologisen yksikön toimesta 18.10.2021 alkaen. Epidemiologinen yksikkö vapauttaa henkilöitä karanteenista oman prosessinsa mukaisesti. Karanteeni ei koske 15.10.2021 haastattelujen perusteella karanteenista jo vapautettuja henkilöitä.

Torstaina 21.10.2021 Telakalla järjestetään toinen massatestaus- ja haastattelutilaisuus yhteistyössä Epidemiologisen yksikön kanssa. Tilaisuudessa tehdään koronatestaus arviolta 800 henkilölle ja se koskee sekä Telakan omia työntekijöitä että alihankintayritysten työntekijöitä

Telakka-alueelle pääsy edellyttää, että henkilö ei ole karanteenimääräyksen alainen ja tätä valvotaan yhdessä Telakan sekä Epidemiologisen yksikön henkilöstön kanssa.

Telakka ei tiedota erikseen positiivisten koronatapausten määriä, mutta vastaa asiaa kysyttäessä.

Helsingin telakalla tällä hetkellä voimassa olevat turvatoimet:

  • Aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti Telakalla suoritetaan terveystarkastus kaikille alueella työskenteleville henkilöille. Edellä mainitut toimenpiteet ovat jo osa tätä tarkastusta.
  • 1.12.2021 alkaen telakka-alueelle saapuvien alihankintayritysten henkilöstöltä vaaditaan täysi rokotesuoja tai todistus vastaavasta immuniteetistä.
  • Ulkomailta saapuvien työntekijöiden osalta on voimassa seuraava vaatimus:
    • Todistus täydellisestä rokotesuojasta
      • Tai
    • Todistus viimeisen 6 kk aikana sairastetusta Covid-19 taudista
      • Tai
    • Todistus aikaisemmin sairastetusta Covid-19 taudista sekä yksi rokotus
      • Tai
    • Negatiivinen koronatestitulos (lähtömaassa tai maahan saapuessa), 72 h karanteeni ja negatiivinen koronatestitulos
  • Kulkulupien myöntäminen rajanylityssäädöksiä seuraten, ulkomaita tulevien työntekijöiden opastaminen ja testausjärjestelyissä avustaminen
  • Telakka-alueella on syyskuusta asti ollut koronatestausasema, jossa on tehty kohdennetusti testejä Telakan määräysten mukaisesti
  • Telakan omaa henkilökuntaa testataan antigeenipikatesteillä viikoittain tiistaisin ja perjantaisin
  • Etätyösuositus voimassa toistaiseksi
  • Telakalla on maskipakko sisätiloissa ja rakennettavissa laivoissa
  • Työvuorojen ja taukojen porrastukset
  • Omien ja alihankkijoiden sosiaalitilojen eriyttäminen
  • Sisäisten kokousten rajoittaminen ja henkilömäärien rajoittaminen eri tiloissa
  • Ulkopuolisten henkilöiden kanssa järjestettävien kokousten pitäminen etänä mahdollisuuksien mukaan
  • Vierailukiellot, vain välttämättömät vierailut on sallittu
  • Ohjeistukset sairastumisesta, ei sairaana töihin
  • Koronavilkun käyttösuositus

Helsingin Telakalla olevassa tautiryppäässä erottuvat erityisesti rokottamattomat yhteisasunnoissa asuvat alihankkijoiden työntekijät ja tästä johtuen kannustamme mahdollisimman monia hakeutumaan rokotettavaksi. Henkilöstön terveys on meille ykkösasia. Haluamme rakentaa laivamme koronaturvallisesti ja toimittaa ne ajoissa asiakkaillemme. Onnistuaksemme edellä mainitut rajoitus- ja turvatoimet ovat välttämättömiä ja teemme kaikkemme, jotta pysäytämme altistusketjut sekä viruksen leviämisen.

Huolimatta kaikista rajoitus- ja turvatoimista koronaepidemia pääsi syksyn aikana pahentumaan. Tällä on vaikutusta rakenteilla olevien laivojen aikatauluihin ja erityisesti Vega-sarjan ensimmäisenä luovutettavan laivan käyttöönottojen osalta. Laivan lähtöä merikokeelle on jouduttu viivästyttämään ja aikataulua tarkistetaan jatkuvasti muuttuvan tilanteen mukaisesti.

Lisätietoja:

Simo Rastas, vt. toimitusjohtaja, Helsinki Shipyard Oy, p. +358 10 622 2600

Helsinki Shipyard:

Helsinki Shipyard Oy sijaitsee Suomen pääkaupungissa ja on erikoistunut meriteknologiaan sekä haastaviin olosuhteisiin ja vaativille reiteille tarkoitettujen erikoisalusten rakentamiseen. Telakalla on pitkät perinteet ja vertaansa vailla olevaa asiantuntemusta kylmissä olosuhteissa operoitavien jäänmurtajien ja muiden korkean jääluokan omaavien alusten suunnittelussa ja rakentamisessa. Arktisen tietotaidon lisäksi asiantuntijuutemme kattaa matkustajalautat ja risteilyalukset.

Telakka tunnetaan suomalaisen laivanrakennuksen edelläkävijänä, merkittävänä työnantajana sekä osana Helsingin kaupungin historiaa ja maisemia.https://helsinkishipyard.fi/