Helsinki Shipyardin kestävä kehitys

Helsinki Shipyard sijaitsee Hietalahdessa, Helsingin keskustassa ja se on erikoistunut vaativaan meriteknologiaan ja laivanrakennukseen.

Kestävä laivanrakennus on yksi perusarvoistamme ja se näkyy jokapäiväisessä toiminnassamme – kaikessa, mitä teemme.

Kehitämme tuotteitamme ja toimintaympäristöämme kestävästi ja pitkäjänteisesti yhdessä sidosryhmiemme kanssa. Tekniset ratkaisumme tukevat ympäristövaikutusten vähentämistä laivan elinkaaren aikana.

Toimenpiteet ja tavoitteet

Kehitämme omaa toimintaympäristöämme huomioiden erityisen sijaintimme pääkaupunkimme Helsingin keskustassa.

Painotamme asiakkaillemme innovatiivisten ja ympäristön kannalta kestävien teknologioiden merkitystä, sekä niiden vaikutusta aluksen koko elinkaareen ja sen myötä elinympäristöömme.

Osaava ja omistautunut henkilöstömme on avainasemassa suunnitellessamme ja tuottaessamme kestäviä ratkaisuja asiakkaillemme, ja siksi haluamme henkilöstömme voivan tehdä työnsä turvallisesti ja palata terveenä kotiin työpäivän päätteeksi.

ResponSea

Helsinki Shipyard on Meriteollisuus ry:n jäsenyritys ja se on liittynyt ResponSea toimenpidesitoumuksellaan osaksi Suomen kansallista kestävän kehityksen Sitoumus2050 -yhteiskuntasitoumusta. Noudatamme suomalaisen meriteollisuuden yhteisiä päämääriä ja tavoitteita, sekä haluamme olla osaltamme jakamassa niitä muiden meriteollisuuden toimijoiden kanssa.

Kehitämme ja ylläpidämme kyvykkyyttämme tarjota asiakkaillemme tuotteita, jotka täyttävät ja ylittävät nykyiset kansainväliset ympäristöön liittyvät vaatimukset.

Haluamme ylittää luovutettujen alusten standardivaatimustason elinkaari- ja ympäristövaikutuksilla mitattuna. Alusten ratkaisut vaikuttavat meriliikenteen päästöjen vähentämiseen.

Suuntaamme tuotekehitystä entistä enemmän ympäristövaikutuksiltaan ja energiatehokkuudeltaan parempiin ratkaisuihin ja teknologioihin.

Olemme sitoutuneet tasapuoliseen ja vastuulliseen toimintaan kehittäessämme henkilöstöämme ja varmistaessamme osaavan henkilöstön saatavuuden. Toteutamme yhdenvertaisuutta rekrytoinneissa, opinnäytetöissä, koulutuksissa ja uralla etenemisessä.

Toimitusketjumme vastuullisuus terveys-, turvallisuus- ja ympäristöasioissa on meille tärkeää ja seuraamme sen toteutumista jatkuvasti.

Pyrimme parantamaan jatkuvasti energiatehokkuuttamme mm. vähentämällä lämpöenergian ja sähkön käyttöä. Olemme mukana Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen teknologiateollisuuden toimenpideohjelmassa.

Olemme vahvasti sitoutuneet kehittämään pääkaupungissa sijaitsevan telakkamme toimintaa joustavasti yhdessä kaupungin sekä muiden sidosryhmien kanssa huomioiden keskeisestä sijainnistamme johtuvat merkittävät turvallisuus- ja ympäristönäkökohdat. Toiminnallemme on myönnetty ympäristölupa.

Terveys, turvallisuus ja ympäristö / HSE

Huomioimme kaikessa toiminnassamme terveys-, turvallisuus- ja ympäristönäkökulmat. Olemme asettaneet tavoitteeksemme toiminnan

  • ilman tapaturmia
  • ilman ammattitauteja ja työperäisiä sairauksia
  • ilman palonalkuja ja tulipaloja
  • ilman tietoturvapoikkeamia
  • ilman telakka-alueeseen ja telakan omaisuuteen kohdistuvia väärinkäytöksiä
  • ilman vahingollisia päästöjä ympäristöön
  • sekä vähentää CO2-päästöjä

Helsinki Shipyardilla korostamme sitä, että päivittäinen turvallisuus on jokaisen vastuulla. Parannamme turvallisuuskulttuuriamme jatkuvasti.

Lupaamme kannustaa henkilöstöämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita toimimaan yhä enemmän ympäristön hyväksi.

Noudatamme seuraavia standardeja:

  • Laadunhallintajärjestelmä ISO 9001:2015
  • Työterveys- ja työturvallisuusjohtamisjärjestelmä ISO 45001:2018
  • Ympäristöjärjestelmä ISO 14001:2015
  • Hitsauksen laatuvaatimukset ISO3834-2:2021